Lakimies Helsinki

Avioerohakemus Maksu

Ylioppilasmerkonomi


Esitys sisältää myös virastojen uudelleenorganisoinnista riippumattomia ehdotuksia väestötietolain ja muun viraston tietojen käsittelyä koskevan sääntelyn muuttamiseksi ja selkeyttämiseksi. Muutoksista ei aiheudu merkittäviä vaikutuksia muille viranomaisille tai kansalaisille.


Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö on Itä-Suomen aluehallintovirastoon kuuluva itsenäinen yksikkö, jolla on valtakunnallinen toimivalta. Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävät perustuvat aluehallintovirastoista annettuun lakiin.

Isän Alkoholinkäyttö


Väestörekisterikeskus, maistraatit ja Ahvenanmaan valtionvirasto ylläpitävät seuraavia lakisääteisiä rekistereitä: väestötietojärjestelmä, holhousasioiden rekisteri, vihkimisoikeusrekisteri, avioehtoasioiden rekisteri, avoliittoasioiden rekisteri ja lahjoitusasioiden rekisteri. Rekistereitä koskeva lainsäädäntö sisältyy väestötietolakiin, holhoustoimilakiin, vihkimisoikeudesta annettuun lakiin sekä maistraattien eräistä henkilörekistereistä annettuun lakiin. Esityksen mukaan henkilörekistereitä koskeva sääntely keskitettäisiin väestötietojärjestelmää lukuun ottamatta uuteen lakiin Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä. Maistraattien eräistä henkilörekistereistä annettu laki kumottaisiin. Sääntelyn yhdistäminen on perusteltua tietojen käsittelyn yhdenmukaisuuden sekä sääntelyn selkeyden näkökulmasta. Samalla tarkistettaisiin sääntelyä niin, että käsittelyn tarkoituksen, tietosisällön ja tietojen luovuttamisen sääntely vastaisi paremmin tietosuoja-asetuksen sekä käytännön toiminnan vaatimuksia. Lisäksi tarkistettaisiin sääntelyn suhdetta viranomaisten toiminnan julkisuutta koskevaan yleislainsäädäntöön sääntelykokonaisuuden selkeyttämiseksi. Lisäksi olisi tarpeen tehdä muutoksia niihin lakeihin, joista sääntelyä keskitettäisiin uuteen Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annettavaan lakiin sekä teknisiä muutoksia lakeihin, joissa viitattaisiin kyseiseen sääntelyyn.

Isän Alkoholinkäyttö
Omaisuus Ennen Avioliittoa

Omaisuus Ennen Avioliittoa


Vaalikaudella 2015—2019 tehtiin päätös ja aloitettiin valmistelu kokonaisuudesta maistraattien, Väestörekisterikeskuksen ja Itä-Suomen alehallintoviraston tehtävien yhdistämiseksi Väestörekisterikeskukseen. Uudistuksen taustalla on ollut periaatelinjaus siitä, että valtion hallintotehtävissä tulee olla valtakunnallinen toimivalta sekä yhtenäiset toimintatavat ja ratkaisukäytännöt silloinkin, kun tehtävät edellyttävät alueellista tai paikallista läsnäoloa.

Lakipalvelu



Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävistä on lisäksi säädetty aineellisessa lainsäädännössä, esimerkiksi holhoustoimilaissa, maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa (57/2005) ja sen nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa (225/2005) sekä vihkimisoikeudesta annetussa laissa ja sen nojalla annetussa valtiovarainministeriön asetuksessa (1430/2015).

Lakipalvelu
Hyvä Asianajajatapa Kommentaari

Hyvä Asianajajatapa Kommentaari


Lausunnoilla olleessa esitysluonnoksessa väestötietojärjestelmän rekisterinpitovastuu oli keskitetty Digi- ja väestötietovirastolle. Lausunnoissa ei kritisoitu tätä lähtökohtaa, mutta jatkovalmistelun aikana todettiin tarve säilyttää Ahvenanmaan valtionvirasto toisena yhteisrekisterinpitäjänä. Rekisterinpitäjän vastuuta tietosuoja-asetuksen mukaisesti ei voida siirtää. Toisaalta Ahvenanmaan valtionviraston on voitava tehdä itsenäisenä hallintoviranomaisena tietojen luovuttamista ja ylläpitoa koskevia päätöksiä ja vastata käsittelemistään tiedoista. Esitystä on jatkovalmistelun aikaan muutettu niin, että virastot toimivat yhteisrekisterinpitäjinä ja niiden välistä vastuunjakoa säännellään erityisesti väestötietolain 4 §:ssä.

Perukirja Julkisuus


Maistraattien tietojen käsittelystä säädetään holhoustoimilaissa, vihkimisoikeudesta annetussa laissa ja maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa. Holhoustoimilaissa säädetään holhousasioiden rekisteristä. Se on valtakunnallinen rekisteri, jota holhousviranomaiset ja aluehallintovirasto pitävät edunvalvojan ja edunvalvontavaltuutuksesta annetussa laissa tarkoitetun valtuutetun toiminnan valvomiseksi ja kolmansien oikeuden turvaamiseksi. Laissa säädetään rekisterin tietosisällöstä, tietojen säilyttämisestä, päivittämisestä, korjaamisesta ja luovuttamisesta sekä toimijoiden vastuunjaosta.

Perukirja Julkisuus