Korkein oikeus toteaa, että vakuutusyhtiön ilmoittama kuittaus johtaa asian laatuun ja laajuuteen nähden siihen, että oikeusturvavakuutuksesta ei tosiasiassa korvata olennaista osaa niistä oikeudenkäynnin kustannuksista, joita A:lle aiheutuu. A:n taloudellinen asema on jo oikeusapupäätöksessä arvioitu niin heikoksi, että hänelle on myönnetty oikeusapu oikeusturvavakuutuksen koko omavastuuosuuteen. Vakuutusyhtiön kuittausoikeuden vuoksi A:lla ei taloudelliseen asemaansa nähden ole ollut kattavaa oikeusturvavakuutusta.
A:n tekemän ratkaisupyynnön perusteella asia on siirtynyt hovioikeuden tutkittavaksi. Hovioikeus on katsonut päätöksessään, ettei oikeusaputoimisto voi tuomioistuinasiassa rajoittaa myönnettävän oikeusavun määrää alle 80 tunnin. Hovioikeus on muuttanut oikeusaputoimiston päätöstä siten, että oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta.
Suunniteltu myynninedistämiskampanja. A Oy on suunnitellut aloittavansa uuden markkinointikampanjan tarkoituksenaan yhtiön liittymäsopimusten lisääminen. Tähän myynninedistämiskampanjaan kuuluu, että A Oy:n yksityisasiakkaat saavat 200 markalla ilmaista puheaikaa jokaisesta yhtiölle tuomastaan uudesta liittymäasiakkaasta. Ilmaisen puheajan saamisen edellytyksenä on, että sen saajalla on A Oy:n liittymä. Muutoin ilmaisen puheajan hyödyntäminen ei ole mahdollista. Ilmaisen puheajan saa, jos uuden asiakkaan liittymä on auki vielä yhden kuukauden jälkeen. Ilmaista puheaikaa ei hyvitetä asiakkaalle rahana tai muuna etuutena kuin puheaikana. Ilmaisella puheajalla ei ole vaikutusta kiinteisiin liittymämaksuihin eikä palveluveloituksiin, kuten numerotiedustelusta tai ulkomaanpuheluista veloitettaviin korvauksiin. Lisäksi asiakkaalle asetetaan mahdollisesti jokin aikaraja, johon mennessä ilmainen puheaika on käytettävä. Jos ilmainen puheaika ylittää laskutuskauden aikana soitetuista puheluista aiheutuvan veloituksen, ylijäävä määrä voidaan käyttää seuraavina kuukausina.
Valituksessaan hovioikeudelle A vaati ensisijaisesti, että oikeusapu myönnetään myös siltä osin kuin vakuutusyhtiö oli ilmoittanut kuittaavansa suorittamastaan korvauksesta maksamattomat vakuutusmaksut 646,84 euroa. Toissijaisesti A vaati, että oikeusapu myönnetään koskemaan rajoituksetta koko asiaa.
Kysymyksessä olevassa tapauksessa yhtiö myy asiakkaalle puheaikaa normaalina palvelun myyntinä. Jos asiakas hankkii uuden asiakkaan, asiakas saa korvauksena tästä palvelusta ilmaista puheaikaa 200 markan arvosta. Käytännössä ilmainen puheaika hyvitetään asiakkaan seuraavissa puhelulaskuissa.
Oikeusapulain 5 §:n 1 momentin mukaan oikeusapuun kuuluvat ne oikeusavustajan toimenpiteet, jotka asiassa ovat tarpeen huomioon ottaen asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Oikeusapu voidaan rajata koskemaan määrättyjä toimenpiteitä. Oikeusapulain 5 §:n 2 momentin mukaan oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta. Asiaa käsittelevä tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että oikeusavun antamista jatketaan.
Ulkomaalaislain 97 a §:n 2 momentin esitöitä ei Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan voi tulkita niin, että lainsäätäjän tahto on ollut antaa turvapaikanhakijoille ilmainen ja ilman erillistä hakemusta suoritettava kaikki oleskelulupaperusteet kattava tutkinta. Sen sijaan esitöiden mukaan säännöksen taustalla on tarkoitus varmistaa hakijalta, onko hakijalla mahdollisia muita oleskelulupaperusteita, jotka saattaisivat vaikuttaa hänen maasta poistamiseensa. Maasta poistamista koskevat seikat ovat olennainen osa turvapaikka-asian ratkaisemista, koska ulkomaalaislain 98 §:n 4 momentin mukaan kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen yhteydessä on ratkaistava maasta poistamista koskeva kysymys, jos kansainvälistä suojelua koskeva hakemus hylätään.
Iisalmen oikeusaputoimistolle ratkaisupyynnön, jossa hän vaati ensisijaisesti, että oikeusapu myönnetään kattamaan tarpeelliset toimenpiteet siihen saakka, kunnes Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päättänyt, ottaako se asian käsiteltäväkseen, ja että toimenpiteiden enimmäistuntimääräksi vahvistetaan 80 tuntia. Toissijaisesti hän vaati, että myönnetty enimmäistuntimäärä korotetaan 40 tunniksi tai muuksi tuomioistuimen tarpeelliseksi arvioimaksi määräksi. A:n mukaan hänen tarpeeseensa saada asianajoapua vaikutti se, ettei hän osaa suomea eikä hän ole saanut muunkielisiä käännöksiä itseään koskevista tuomioistuinten ratkaisuista.
A on hakenut oikeusapua sen jälkeen, kun asian käsittely hovioikeudessa oli päättynyt, mutta muutoksenhakuaika hovioikeuden tuomioon ei ollut vielä kulunut umpeen. Jotta oikeusapu olisi myönnettävissä taannehtivasti hovioikeuden tuomion antamista edeltäviin toimenpiteisiin tulisi A:n saattaa todennäköiseksi, että hänellä on ollut pätevä syy siihen, ettei hän ollut hakenut oikeusapua aikaisemmin.
Oikeusavusta annetun valtioneuvoston asetuksen (388/2002, oikeusapuasetus) 21 §:n mukaan oikeusapu voidaan oikeusapupäätöksessä rajata määrättyihin toimenpiteisiin ja määrättyyn tuntimäärään, jos se on perusteltua ottaen huomioon asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo sekä olosuhteet kokonaisuudessaan.
Tapaturmalautakunta on hallintolainkäyttölain 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu lainkäyttöviranomainen. Tapaturmalautakunnassa tapahtuneen käsittelyn osalta on siten kysymys sellaisista julkisen oikeusavustajan toimenpiteistä, joihin ei voitaisi määrätä yksityistä avustajaa. Tässä suhteessa tapaturmalautakunnassa tapahtuva asian käsittely on oikeusapulaissa rinnastettu hallintomenettelyyn. Julkisen oikeusavustajan hallintoasioissa tai muissa niin sanotuissa ulkoprosessuaalisissa asioissa antama oikeusapu on yhteiskunnan tarjoamaa peruspalvelua, josta aiheutuvat kustannukset, siltä osin kuin ne eivät kuulu oikeusapua saaneen maksettaviksi, jäävät valtion vahingoksi.
Siinä tapauksessa, että oikeusavun rajoittaminen tuntimääräisesti jo oikeusapua myönnettäessä katsottiin perustelluksi, A vaati, että oikeusapu yhden tunnin sijasta rajataan kolmeen tuntiin. A katsoi, ettei oikeusavun rajaaminen yhteen tuntiin ollut perusteltua. Hänen oikeusturvansa kannalta oli oleellista, että asia tuli hoidettua kunnolla ja että valitus tehtiin asianmukaisesti.
Mainituilla perusteilla hovioikeus muutti oikeusaputoimiston päätöstä siten, että oikeusapu kattoi avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta.
Hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalaisessa päätöksessä valittajalta edellytetty vaatimus toteuttaa mukautus tarjoamalla liikuntavammaiselle asiaan osalliselle ilmainen tai hinnaltaan merkittävästi alennettu lentolippu palvelisi viime kädessä parhaimmalla mahdollisella tavalla tämän tarpeita ja saattaisi palvelun yhdenvertaisimmin hänen saatavilleen. Arvioitaessa sitä, onko valittajalla katsottava olevan yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentin perusteella velvollisuus mukautusten tekemiseen hinnanalennusten muodossa, on kuitenkin otettava huomioon, että yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan kohtuulliset mukautukset olisivat tyypillisesti pienimuotoisia muutoksia esimerkiksi toimintatavoissa tai palvelujen järjestämisessä. Yhdenvertaisuuslain esitöissä on edellä tarkemmin selostetulla tavalla mainittu esimerkkeinä kohtuullisista mukautuksista näkövammaisten ihmisten osalta tekstien tarjoaminen suurilla kirjaimilla kirjoitettuina, ravintolan ruokalistan tarjoaminen pistekirjoituksella tai sen lukeminen ääneen, jonotusnumeron kuuluttaminen pelkän näyttötaulun lisäksi, kuulovammaisten osalta viittomakielen tulkkaus videokännykän välityksellä sekä liikuntavammaisten osalta tilapäiseen käyttöön tarkoitetun luiskan hankkiminen.
Harkittaessa oikeusavun määräämistä lakkaamaan sekä sitä, onko tällainen päätös syytä tehdä taannehtivasti, on kiinnitettävä huomiota muun muassa siihen, minkälaisesta oikeusavun edellytyksen puutteesta on kysymys ja mistä tarve muuttaa aikaisempaa ratkaisua johtuu. Silloinkin, kun asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä voidaan todeta oikeusavun edellytysten puuttuneen, tuomioistuimella on oikeusapulain 16 §:n 1 ja 2 momentin sanamuodosta ilmenevin tavoin harkintavaltaa sen suhteen, määrätäänkö oikeusapu lakkaamaan taannehtivasti.
Korkein oikeus toteaa, että asianosaisilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet taloudellisesta asemastaan riippumatta pyrkiä sopimaan asiansa, jossa sovinto on sallittu. Oikeudenkäyntikulujen määrä saattaa olla suuri riidan arvoon nähden ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus voi siten olla tärkeä osa sovintoa. Ei ole perusteltua, että oikeusapua saava asianosainen ja hänen vastapuolensa joutuisivat muita huonompaan asemaan neuvotellessaan asian sovinnollisesta ratkaisemisesta yksinomaan siitä syystä, että toiselle osapuolelle on myönnetty oikeusapu ja asia on edennyt tuomioistuinkäsittelyyn.
Arvioitaessa, mikä merkitys asiassa on annettava oikeusapuasetuksen 21 §:ssä säädetylle oikeudelle rajata oikeusapu määrättyyn tuntimäärään, on lähtökohdaksi otettava perustuslain 80 §:n 1 momentti, jonka mukaan asetuksen antamisen tulee perustua perustuslaissa tai muussa laissa olevaan valtuutukseen. Perustuslain esitöissä (HE 1/1998 vp s. 131) on korostettu, että sekä yksityisiä henkilöitä ja yhteisöjä että viranomaisia sitovien yleisten oikeussääntöjen antaminen kuuluisi lähtökohtaisesti eduskunnalle, ja että (s. 133) valtuussäännösten tulkinnassa olisi seurattava yleisiä laintulkintaoppeja ja normiristiriitojen ratkaisuperiaatteita.
Riippumatta siitä, onko hankinta verrattavissa puitejärjestelyyn vai ei, oleellinen tieto tarjousta laadittaessa on se, kuinka laajaksi hankinta muodostuu. Julkisen avustuksen hakemismahdollisuuden vuoksi potentiaalisilla käyttäjäorganisaatioilla on kannustin liittyä hankintaan ja lisätä asiointipalveluidensa määrää. Lisäksi tarjouspyynnössä ilmoitetusta poiketen palvelu on hankintayksikön mukaan käyttäjäorganisaatiolle ilmainen, mikä sekin kannustaa kasvattamaan hankinnan laajuutta.
Saman lain 13 §:n 1 momentin mukaan oikeusapu voidaan myöntää hakemuspäivästä lukien tai, jos edellytykset siihen ovat olemassa, myös taannehtivasti koskemaan asiassa jo suoritettuja toimenpiteitä. Oikeusapua ja avustajan määräämistä voidaan hakea jo esitutkinnan aikana, ja se voidaan myöntää edellytysten täyttyessä. Pääsääntöisesti hakemus olisi tehtävä heti, kun oikeusavun tarve on tullut ajankohtaiseksi.
Korkein oikeus toteaa, ettei oikeusapulain 5 §:ään sisälly valtuutusta antaa asetuksella tarkempia määräyksiä säännöksen soveltamisesta. Edellä kohdassa 6 mainitut oikeusapulain säännökset, joiden perusteella oikeusapuasetus on annettu, eivät myöskään sisällä valtuutusta säätää asetuksella mahdollisuudesta rajata oikeusapu oikeusaputoimiston päätöksellä aikaperusteisesti alle 80 tunnin. Kyse ei myöskään ole oikeusapulain 29 §:ssä tarkoitetuista lain täytäntöönpanoon liittyvistä määräyksistä. Pykälää koskevissa esitöissä on todettu, että säännöksen sisältämää yleistä asetuksenantovaltuutusta tulisi tulkita suppeasti (HE 82/2001 vp s. 119). Oikeusapuasetuksen 21 §:ssä säädetty mahdollisuus rajata oikeusapu myös määrättyyn tuntimäärään ei siten perustu laissa olevaan valtuutukseen. Tämän vuoksi oikeusapuasetuksen 21 §:n edellä todettu säännös on ristiriidassa perustuslain kanssa eikä pykälää sen vuoksi perustuslain 107 §:n mukaan saa näiltä osin soveltaa. Näin ollen kysymys oikeusaputoimiston oikeudesta tuomioistuinasiassa rajoittaa oikeusapupäätöksessä myönnettävää oikeusapua alle 80 tunnin tuntimäärään on ratkaistava oikeusapulain 5 §:n perusteella.