Lastensuojeluilmoitus
Perustuslain 120 §:ssä todetaan Ahvenanmaan itsehallinto. Sen mukaan Ahvenanmaan maakunnalla on itsehallinto sen mukaan kuin Ahvenanmaan itsehallintolaissa erikseen säädetään. Itsehallintolain mukaisesti ratkaistaan esimerkiksi kysymykset lainsäädäntövallan jaosta valtakunnan ja maakunnan välillä.
Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmä, joka perustettiin selvittämään lastensuojelun toimivuutta ja nykytilaa, totesi loppuraportissaan (STM raportteja ja muistioita 2013:19), että selvitysryhmälle tuli vain vähän kritiikkiä lastensuojelulakia koskien, enemmänkin ryhmän huomiota kiinnitettiin siihen, että lain henki ei ole käytännössä toteutunut riittävän hyvin. Selvitysryhmän saamassa palautteessa lastensuojelujärjestelmän toimivuutta koskevaa kritiikkiä kohdistettiin mm. seuraaviin asioihin: lastensuojelun toimintatapojen byrokraattisuus, asiakkaiden osallisuuden puutteet/heikkoudet (kuulluksi tuleminen ja toimiva vuorovaikutus), riittämätön lasten kanssa työskentely, työntekijöiden vaihtuvuus, ehkäisevien palvelujen toimimattomuus (kaikille saatavilla olevia oikea-aikaisia palveluja pitäisi olla tarjolla enemmän) ja palveluiden kokonaisuuden koordinoinnin puutteellisuus. Yksi selvitysryhmän saama viesti sijoitettujen lasten vanhemmilta oli se, että nuoren tarvitsemaa apua ja hoitoa ei heidän näkökulmastaan aina sijaishuollossa pystyttykään järjestämään tai että sijaishuoltopaikoilla oli vaikeuksia asettaa nuorille rajoja. Myös sijaishuoltopaikkojen työntekijät kokivat, että heillä ei ole riittävästi välineitä puuttua vaikeasti oireilevien nuorten tilanteeseen.
Lapsi voidaan 70 §:n perusteella eristää laitoksen muista lapsista, jos hän on käyttäytymisensä perusteella vaaraksi itselleen tai muille tai jos se on erityisen perusteltua lapsen hengen, terveyden tai turvallisuuden kannalta. Eristämistä ei saa määrätä laajempana eikä pidemmäksi ajaksi kuin lapsen huolenpito ja hoito välttämättä edellyttävät eikä sitä saa ilman uutta päätöstä jatkaa yhtäjaksoisesti yli 24 tuntia. Enimmillään yhtäjaksoinen eristäminen voi kestää 48 tuntia.
Raportin mukaan keskeisiä laatuun vaikuttavia tekijöitä ovat myös asiakkaan kohtelu, tilanteen perusteellinen selvittäminen, osallistumismahdollisuudet ja näkemysten kunnioittaminen samoin kuin asiakaslähtöinen toimintatapa. Sosiaalihuollon toimintatavoissa tulisi huomioida asiakkaan elämäntilanteen kokonaisuus ja hänen voimavaransa. Sosiaalihuolto tulisi toteuttaa asiakkaan arkea ja omatoimisuutta tukien ja mahdollistaen asiakkaan tavanomaiseen elämään osallistuminen. Sosiaalihuollossa tulisi varmistaa palvelujen tarkoituksenmukaisuus ja merkityksellisyys sekä tarvittaessa hyvä huolenpito.
Perustuslain 1 §:ssä todetaan, että Suomen valtiosääntö on vahvistettu perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Säännöstä voidaan pitää lähtökohtana julkisen vallan velvollisuuksien sisällön arvioimiselle. Se vaikuttaa myös arvioitaessa perusoikeuksien rajoitusten sallittavuutta. Yksilön vapauden ja oikeuksien turvaamisen piiriin kuuluu säännöksen perustelujen mukaan monien muiden oikeuksien käytön perustana oleva yksilön itsemääräämisoikeus.
Henkilöntarkastukseen ja henkilönkatsastukseen, omaisuuden ja lähetysten tarkastamiseen sekä kiinnipitämiseen ei saa lastensuojelulain mukaan hakea muutosta valittamalla. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu, että henkilönkatsastuksesta tulee tästä huolimatta tehdä kirjallinen päätös.
Lastensuojeluilmoitukset koskivat vuonna 2017 kaiken kaikkiaan 76 116 lasta, kun vuonna 2012 luku oli vielä 64 391 lasta. Kasvua lasten, joista on tehty lastensuojeluilmoitus, määrässä on 18 % viidessä vuodessa. Vuonna 2017 yhdestä lapsesta tehtiin keskimäärin 1,8 lastensuojeluilmoitusta. Lastensuojeluilmoitukset kohdentuvat erityisesti 13 vuotta täyttäneisiin lapsiin.